25.1.2015

   Luin viime kesänä Hesarista 2 juttua jotka olivat niin lähellä omia elämän kokemuksiani että leikkasin ne talteen itselleni.

   Toinen oli kirjoitus kulttuuri antropologi Taina Kinnusesta joka käsitteli suomalaisten kosketus arkuutta niin että muuttuu jääpuikoksi jos pitää vaihtaa poskisuukkoja jonkun esim. espanjalais ystävän kanssa. Hän arveli syyksi lapsuudenkodin tunnekylmyyttä joka saattoi johtua vanhempien kokemien sota-ajan kokemuksista. Tuo kosketus arkuus ei hänen mukaansa enää näy nykynuorissa.
   En minäkään muista että olisi otettu koskaan syliin tai halattu lapsena, eivätkä vanhempani myöskään halanneet koskaan toisiaan. Eivät myöskään koskaan riidelletkään.
   Minä kasvoin perheen ainoana lapsena 7 vuotiaaksi asti täysin omia aikojani ilman muita lapsia ja ystäviä, koska muutimme vähän väliä toiselle paikkakunnalle. Ei minulla ollut määräyksiä tai kieltoja, enkä muista että olisi koskaan rangaistu mistään, tai koskaan. Isän palkka oli kai pieni sekatyömiehenä, mutta aina meillä oli asunto ja nukkumapaikka, ruokaa oli riittävästi ja vaatetukset kunnossa, niin että ei ollut puutetta mistään tärkeästä.

   Toinen kirjoitus oli Mervi Juusolan joka käsitteli huijari syndroomaa jota kärsii usea suomalainen.
Siinä potilas miettii miksi hänenkaltaisensa on valittu esim. esimieheksi. Hän pelkää koko ajan milloin paljastuu.
   Kirjoittajan mukaan kaikki johtuu osittain lapsuudenkodista, jossa eivät vanhemmat ole osanneet antaa tarpeeksi arvostusta ja lisäksi voi esim. koulukiusaaminen ja toveripiiristä ulos ajaminen olla syynä omanarvon tunteen alenemiseen. Minua ei ole koskaan kiusattu koulussa tai töissä.
   Minä olen viime aikoina muistellut paljon mennyttä elämää ja siellä on hämmästyttävän paljon sellaista mitä ei voi kuin ihmetellä näin jälkikäteen. Miten ihmeessä olen selvinnyt jopa kympin arvoisesti niistä kaikista.
   Elämänihän on ollut läpeensä onnistumista. Urheilussa oli koulussa vuodesta toiseen koko ajan pelkkiä kymppejä niin voimistelussa kuin urheilussakin. Koulun ulkopuolellakin olin aina parhaimpien joukossa.
Armeijassa koulutettiin vain keskoulun pohjalta upseeriksi.
Kirjapaino alalla aloitin vain apupoikana ja lyhyessä ajassa aloin hoitamaan ammattitöitä ja parin vuoden jälkeen ylempi pomoni vaihtoi Otavaan ja pyysi minut mukaansa ja sieltä 6 vuoden jälkeen minut pyydettiin takaisin taas edelliseen paikkaan, ja taas parin vuoden jälkeen pyydettiin viimeiseen työpaikkaani jossa kuluikin sitten 21 vuotta, Viimeiset 6 vuotta toimin tuotantopäällikkönä. Siihenkin
virkaan pyydettiin. Eikö ollutkin varsinainen menestys tarina. Mutta enhän se ollut minä noiden menestysten takana vaan olosuhteet.
   Mikä tässä mättää kun en tänäkään päivänä voi tuntea tyydytystä ja onnellisuutta.
Kai se on se huijarisyndrooma, josta ei kai pääse koskaan irti.

21.2.2015  Tunteet
   Melkoisen suurelta osin koko elämämme muodostuu tunteiden puolelta ja ne vaikuttavat jopa meidän tekemisiimmekin.
   Minun omat tunteenit ovat olleet piilotettuina jonnekin alitajuntaan johtuen kai sen takia ettei lapsena perheessä ollut juurikaan tunteita mukana. Minä olen rakentanut itselleni suojaverkon tai muurin suojakseni ja katsellut elämää vain sen suojassa. Sellainen on tehnyt elämästäni täysin tasapaksun ja turvallisen. Ei ole ollut mitään huolia tai pelkoja, mutta ei myöskään onnellisia  tapahtumia.
   Siitä tunnesiteiden puuttumisestä perheessä on ollut ainakin se hyöty kun esimerkiksi vanhempieni kuolemat eivä aiheuttaneet minkään laista surua. Ne tunteet ovat minulla kuitenkin ilmeisesti olemassa jossain alitajunnassa koska etenkin viime vuosina ne ovat purkautuneet kyynelinä jonkun herttaisen ohjelman yhteydessä ja se on hävettänyt koska eihän se nyt sovi että aikuinen mies itkee.
    Sillä tunteiden alueella on huolestuttava ominaisuus kun sinne on ulkopuolisen asiantuntijan helpohko tunkeutua ja jopa muuttaa psyykeä.
   Hesarissa oli n. viikko sitten laaja juttu jossa selostettiin Isiksen värväys menetelmiä joilla he houkuttelivat sotilaita armeijaansa länsimaista. Nämä värvätyt saatiin uskomaan ihmisarvoonsa kun vain uskovat ja palvelevat Jumalaa. Eivät he lähteneet tappamaan ihmisiä vaan tottelemaan Jumalan tahtoa joka vaati jopa tappamaan vääräuskoisia. Palkintona oli paratiisielämä tulevaisuudessa.
   Tuollainen tunteiden muokkaus tuntuu olevan mahdollista melkoiselle osalle ihmisistä. Eihän sitä voi muuta kuin ihmetellä. Etenkin Islamilaisissa uskonnoissa valtaosa uskovaisissta lankeaa kontalleen lattialle Mekkaa päin suuntautuneena ja muka pussaavat maata monta kertaa päivässä.

17.3.2015 Jatkoa
   Minä luin viimevuoden puolella saksalaisesta tutkimuksesta. Siinä oli kerätty ryhmä ihmisiä joutuivat antamaan sähköiskuja koehenkilölle jota tutkittiin muka kivun vaikutusta oppimiseen. Niitä sähköiskuja oli oli eri vahvuisia ja voimakkaimmasta saattoi seurata jopa kuolema. 
   Tutkimuksen kohteena olivat kuitenkin nämä iskujen antajat, ja tutkijoille oli järkytys kun 8 kymmenestä suostui antamaan sen vaarallisimman iskun ja vain 2 kieltäytyi.
   Tutkijat selittivät siten että suurin osa tutkittavista siirsi vastuun seurauksista käskijälle.
Tämä ominaisuus varmaan selittää aika pitkälle sen miksi Natsisaksan johtajat saivat alaisensa tekemään hirmutekoja.
   Toinen myös natseihin kohdistuva tutkimus tehtiin amerikkalaisessa arvostetussa yliopistossa, ja siitä oli tehty TV ohjelma. Siinä kerättiin vapaaehtoisista opiskelijoista ryhmä jota alettiin kasvattaa natsioppien mukaan. Tutkimuksen piti kestää 3 vuotta mutta piti keskeyttää jo toisena vuotena kun ryhmä oli muuttunut niin paljon että alkoi olla vaarallinen ympäristölleen.
   Kolmas juttu oli, en muista missä maassa se tehtiin, mutta siinä kerättiin myös ryhmä ihmisiä ja jaettiin kahteen osaan joista toiset olivat vanginvartijoita ja toiset vankeja. Vanginvartijat joutuivat kuulustelemaan vankeja, ja kuulustelu menetelmät muutuivat tutkimuksen aikana niin rajuiksi että tutkimus piti myös keskeyttää enneaikojaan.